Posio 100 -neulekilpailun voitti kuusiaiheinen villapaita
Juhlavuoden kilpailun voitti Essi Maaninka-Mäkisen villapaita, jota koristaa kuusikuviointi sekä Posio-teksti.
Taustaa Posio 100 ‑neulekilpailusta
Posio 100 ‑neulekilpailussa etsittiin Posiosta inspiraationsa saaneita neulottuja ja virkattuja töitä. Kilpailu oli avoin kaikille. Osallistumisaika oli 1.9.2025-1.4.2026. Raati valitsi aikuisten sarjasta viisi finalistityötä yleisöäänestykseen. Finalistityöt olivat esillä Posion kansalaisopiston kevätnäyttelyssä 29.4.-1.5.2026. Äänestyksen voittajalle 150 euron lahjakortilla posiolaiseen liikkeeseen tai palveluun. Kilpailun ohjeistuksen löydät tämän sivun alaosasta.
Yleisöäänestys toteutettiin anonyymisti niin, että äänestäjät eivät tienneet osallistuvien neuletöiden tekijöitä. Yleisöäänestyksessä annettiin yhteensä 281 ääntä ja voittanut neule sai niistä 33,8 %.
Tällä ohjeella neulot ihanan Posio-kuvion!
Lataa itsellesi kaaviokuvat paidan kuviosta. Kuvio neulotaan alhaalta ylöspäin, ja kuvion lukeminen aloitetaan vasemmasta alakulmasta. Näin kuvio tulee oikeinpäin paitaan. Kapeamman osan mallikertaa toistetaan tarvittavan monta kertaa.
Lataa kaaviokuva Excel-tiedostona alta.
Neulo valmiilla ohjeella ihanat Posio-villasukat!
Valmiilla ohjeella neulot mosaiikista inspiraationsa saaneet Posio-villasukat. Ladattavan ohjeen löydät alta.
Neulemallin on suunnitellut Saara Soudunsaari.
Muista tägätä @posionkunta sosiaalisessa mediassa, mikäli jaat kuvan tai videon valmiista sukista! Jaamme mielellämme kuvia myös muille ihailtavaksi 🙂
Posio 100 -neulekilpailu
Posio 100 -neulekilpailu on päättynyt. Tästä voit lukea päättyneen kilpailun ohjeistuksen.
Neulo tai virkkaa tuote, joka kuvastaa Posiota tai on saanut inspiraationsa Posiolta. Tuote voi olla esimerkiksi villapaita, villasukat, lapaset, pipo tai jokin ihan muu neulottu tai virkattu luomus. Kilpailussa on kaksi sarjaa, kaikille vapaa sarja sekä lasten ja nuorten sarja.
Kilpailuun osallistutaan omalla, aiemmin julkaisemattomalla suunnittelumallilla. Kilpailuneuleesta ei vaadita ohjetta, mutta voit halutessasi jakaa neuleohjeen muiden iloksi. Osallistumisaika on 1.9.2025-1.4.2026.
Osallistumalla kilpailuun osallistuja antaa luvan julkaista mallista kuvan Posion kunnan ja Koillismaa.comin verkkosivuilla, somejulkaisuissa ja mainoksissa.
Kilpailuun osallistuminen
Kaikille vapaa sarja:
- Sarjaan osallistutaan valmiilla tuotteella. Voit halutessasi jakaa neuleohjeen.
- Tuote voi olla mikä vaan neulottu tai virkattu tuote.
- Voit myös halutessasi kertoa, miten sait inspiraation malliisi.
- Ota kuva valmiista tuotteesta ja lähetä se ja yhteystietosi (etu- ja sukunimi, puhelinnumero, sähköposti, paikkakunta) 1.4.2026 mennessä Saara Soudunsaarelle sähköpostitse saara.soudunsaari@posio.fi tai viestillä 040 801 2401 tai postitse kunnanvirastolle osoitteeseen Kirkkotie 1, 97900 Posio.
- Raati valitsee osallistuvista malleista viisi eniten Posiota kuvaavaa neuletyötä. Voittaja valitaan yleisöäänestyksellä.
- Viisi raadin valitsemaa neuletta tulee toimittaa Posion kansalaisopiston toimistolle, kunnanvirastolle.
- Viisi valittua neuletyötä ovat esillä kansalaisopiston kevätnäyttelyssä toukokuussa 2026, minkä jälkeen teokset palautetaan tekijöilleen.
- Palkintona on 150 euron lahjakortti voittajan valitsemaan posiolaiseen liikkeeseen tai palveluun.
Lasten ja nuorten sarja (alle 16-vuotiaat):
- Sarjaan osallistutaan valmiilla neuletyöllä, piirroksella, maalauksella tai muulla itse tehdyllä tuotteella.
- Toimita kuva ja yhteystietosi (etu- ja sukunimi, puhelinnumero, sähköposti, paikkakunta) 1.4.2026 mennessä Saara Soudunsaarelle sähköpostitse saara.soudunsaari@posio.fi tai viestillä 040 801 2401 tai postitse kunnanvirastolle osoitteeseen Kirkkotie 1, 97900 Posio.
- Raati valitsee ja palkitsee kolme luovinta tai kekseliäintä, parhaiten Posiota kuvaavaa teosta.
- Lasten ja nuorten sarjan piirroksia ei palauteta.
- Lasten ja nuorten sarjaan voi osallistua myös käyttämällä valmiita pohjia, alla ladattavat tiedostot.
Viimeksi muokattu 16.6.2026
