Hankkeet
Käynnissä olevat omat hankkeet
Toteutusaika 9/2024-8/2025.
Soukkavaaran teollisuusalueen puun jatkojalostustoimintojen lisäksi kunta haluaa edistää pk-yritysten kasvu- ja kehitysmahdollisuuksia kartoittamalla alueelliset mahdollisuudet ja potentiaalin ns. erikoispuiden jatkojalostamiseen. Erikoispuiden jatkojalostaminen voi osaltaan olla tarjoamassa ratkaisuja useisiin tarpeisiin ja ongelmiin mm. resurssitehokkuuden, ympäristöystävällisyyden ja metsätalouden monipuolistamisen, aluetalouden ja työllisyyden, innovaatioiden ja uusien tuotteiden sekä ilmastonmuutoksen hillitsemisen ja näkökulmasta.
Hankkeen aikana kartoitetaan kunnan alueella jo olemassa oleva julkis- ja yritysomisteinen puunjalostukseen soveltuva infrastruktuuri mahdollisine muutostarpeineen, selvitetään erikoispuun määrä ja jatkojalostuspotentiaali soveltuvalta puunhankinta-alueelta sekä mahdollisuudet puunhankinnan tehostamiseen, laaditaan markkinakartoitukset erikoispuusta jatkojalostettaville lopputuotteille, selvitetään tarvittava ja soveltuva jatkojalostusteknologia ja laaditaan jatkojalostamiseen liittyvä liiketoimintojen mallinnus. Kokonaisuutena hankkeen toiminta-ajan tavoitteena on tuottaa erilaisten selvitysten ja kartoitusten avulla tietoa erikoispuun paikallista ja alueellista jatkojalostusta lisäävien yritysinvestointien tueksi.
Hankkeen toteuttamiseen on saatu rahoitusta Lapin liiton JTF-tuesta 104 031 euroa. Hankkeen kokonaisbudjetti on 130 039 euroa.
Hankkeen yhteyshenkilö on Jenni Peteri (p. 040 801 2233 tai etunimi.sukunimi@posio.fi).
Toteutusaika 5/2024-3/2025.
Posion kunta omistaa Soukkavaaran teollisuusalueen, jonka kehittämiseen halutaan panostaa. Tavoitteena on muuttaa alue yrityspuistoksi, joka tukee paitsi alueen pk-yrityksiä myös Posion kunnan elinvoimaisuutta. Kunta suunnittelee tilojen muuttamista taloudellisesti kannattavaan puun jatkojalostuksen ja CLT-tuotantoon, hyödyntäen alueella jo olemassa olevaa infrastruktuuria. Puun käyttöä rakentamisessa tulisi lisätä ja erityisesti CLT:n jatkojalostus avaa uusia mahdollisuuksia. Pitkälle jalostetut puutuotteet ovat tulevaisuutta ja toimialan pk-yritysten menestyminen edellyttää erikoistumista puuelementtien ja -materiaalien valmistukseen
Hankkeen aikana kartoitetaan Soukkavaaran teollisuusalueen mahdollisuudet ja muutostarpeet puun jatkojalostustoiminnan kehittämiseksi sekä kartoitetaan markkinat tehtaan logistisen ja maantieteellisen sijainnin näkökulmasta. Lisäksi erilaisten selvitysten ja kartoitusten avulla tuotetaan tietoa puun paikallista ja alueellista jatkojalostusta lisäävien yritysinvestointien tueksi, kehitetään valmiuksia kertoa yrityksille ja investoijille alueen puunjalostustoiminnan mahdollisuuksista sekä yritystoiminnan kasvumahdollisuuksista. Hankkeen tavoitteena on aloittaa yhteistyö paikallisten ja alueellisten yritysten, kehittämisorganisaatioiden, tutkimus-, kehitys- ja innovaatio-organisaatioiden sekä koulutuslaitosten kanssa.
Hankkeen toteuttamiseen on saatu rahoitusta Lapin liiton JTF-tuesta 79 958 euroa. Hankkeen kokonaisbudjetti on 99 948 euroa.
Hankkeen yhteyshenkilö on Tiina Alasirniö (p. 040 801 2231 tai etunimi.sukunimi@posio.fi).
Toteutusaika 1/2024-12/2024
Posion Mourusalmen kalasataman jatkokehittämishankkeessa parannetaan nykyistä toimintaympäristöä sekä panostetaan kalan säilytykseen mahdollistavaan laitteistoon. Kunta on hankkinut kalasatamaan omarahoitteisesti kalan massauskoneen vuonna 2023. Tuotantoasteen kasvaessa on tarpeellista lisätä pakkasvarasto- ja varastoalaa kalasataman yhteyteen. Pakkasvaraston määrän lisääntyessä myös energian kulutus tulee kasvamaan, jota kompensoimaan kalasatamaan asennetaan aurinkovoimala.
Hankkeen toteuttamiseen on saatu rahoitusta EMKVR:stä 83 008 euroa. Hankkeen kokonaisbudjetti on 103 760 euroa.
Hankkeen yhteyshenkilö on Taneli Mertaniemi (p. 040 8012 261 tai etunimi.sukunimi@posio.fi).
Toteutusaika 9/2024-7/2025
Posio on Lapin vesistörikkain kunta, mutta vesistöt ovat matkailun näkökulmasta alihyödynnetty voimavara. Posion matkailuyhdistys on hakenut rahoitusta Koillismaan Leaderiltä Vesistömatkailun mahdollisuudet Posiolla -esiselvityshankkeelle, jotta vesistömatkailun kehittäminen saataisiin pian käyntiin. Posion alueella olisi paljon potentiaalia kehittyä vesistömatkailun vetovoimakunnaksi Lapissa, tämä edellyttää kuitenkin palvelujen, reittien ja rakenteiden saamista asiakkaiden ja kuntalaisten tietoisuuteen, uusien palvelujen luomista alueelle ja yhteistyön kehittämistä paikallisten yritysten, yhdistysten ja naapurikuntien toimijoiden kesken.
Hankkeen toteuttamiseen on saatu tukea Koillismaan Leaderistä 44 458 euroa. Hankkeen kokonaisbudjetti on 55 573 euroa.
Hankkeen toteuttavat yhteistyössä Posion matkailuyhdistys ja Posion kunta. Hankkeen käytännön toteutusta koordinoi Terhi Taikavaara p. 040 5893 169, terhi.taikavaara@posiolapland.com.
Käynnissä olevat yhteishankkeet
Toteutusaika 1/2024-12/2025.
Work & Stay – kokonainen elämä Koillismaalla-hankkeen tavoitteena on hyvinvoinnin, työllisyyden ja elinvoiman lisääminen Koillismaalla sekä erityisesti syrjäytymisen ehkäiseminen, työmarkkinoille heikosti kiinnittyvien työllistämisen edistäminen ja osaavan työvoiman saannin edistäminen. Hankkeen toimenpiteet jakaantuvat neljään työpakettiin, joilla jokaisella on oma selkeä teema ja osatavoitteet.
Posion kunta toteuttaa toimenpiteitä työpaketteihin 3 & 4.
Työpaketti 3. Asettautumispalveluiden rakentaminen, minkä tuloksena alueelle töihin tulevien mahdollisuudet integroitua paikalliseen yhteisöön ja löytää toimeentulo myös mukana muuttaville perheenjäsenille paranevat ja samalla alueen pito- ja vetovoima kasvaa.
Työpaketti 4. Työssäkäyntialueen mahdollisuudet, joita tuodaan esille osaaja- ja asukasmarkkinoinnin, kansainvälisen rekrytointiosaamisen lisäämisen, yrittäjyyden edistämisen sekä etätyön ja monipaikkaisuuden fasilitoinnin kautta.
Hankkeen yhteyshenkilö on Minna Kauppinen (p. 040 801 2224 tai etunimi.sukunimi@posio.fi).
Toteutusaika 9/2024-4/2025
Koulukeskuksen ja Pentik -mäen nykytilanne on osoittanut tarpeen uudelle osaamiskampukselle, joka yhdistää alueen toimijoita ja lisää elinvoimaa. Kunnassa on paljon osaamista ja yhteinen tahtotila tehdä kunnasta houkuttelevampi asuin- ja yritysympäristö. Koulutusmahdollisuuksien ja liikuntapalveluiden tarve on tunnistettu, ja alueella on vahvaa keramiikka- ja muotoilualan osaamista. Uuden osaamiskampuksen suunnitteleminen yhdessä Pentikin ja muiden yritysten sekä alueen toimijoiden kanssa tarjoaa mahdollisuuden kehittää aluetta palvelemaan tulevaisuudessa laajemmin opiskelijoiden lisäksi kaikkia kuntalaisia, yrityksiä ja matkailijoita.
Kestävän ja vastuullisen matkailun kehittäminen on olennainen osa osaamiskampusta ja Pentik-mäkeä. Alueen majoituskapasiteetin lisääminen tulee myös huomioida suunnittelussa. Kampus toimii vetovoimaisena keskuksena, joka houkuttelee käyttämään paikallisia palveluja ja näin tuottamaan toimeentuloa koko kunnalle.
Hanke toteutetaan yhdessä Lapin yliopiston kanssa.
Hankkeen toteuttamiseen on saatu tukea Lapin liiton AKKE-rahoituksesta 38 098 euroa. Hankkeen kokonaisbudjetti on 48 178 euroa.
Hankkeen yhteyshenkilö on Tiina Alasirniö (p. 040 801 2231 tai etunimi.sukunimi@posio.fi).
Toteutusaika 4/2024-3/2025
Kotimaisen kalan edistämisohjelman tavoitteena on nostaa alan päätoimisten työpaikkojen määrää huomattavasti ja lisätä alan yritysten kokonaisarvon nousua. Koillismaan vesistöohjelmassa kalatalouden jatkuvuuteen liittyviä päätavoitteita ovat uusien kalastajien kouluttaminen sekä kaupallisen kalastuksen, kalanviljelyn ja kalanjalostuksen toimintaedellytysten turvaaminen. Vetovoimaa kala-alalle -hankkeen tarkoituksena on luoda mahdollisuuksia Koillismaan kalatalousalueen kehittymiselle edistämällä osaavan työvoiman saatavuutta viestinnän ja ohjauksen keinoin.
Hankkeessa on kaksi työpakettia:
Työpaketti 1: Viestintä ja markkinointi
Työpaketin toimenpiteiden tavoitteena on tuoda esille alueen kalatalousalan työpaikkoja ja yrittäjyyden sekä osaamisen lisäämisen mahdollisuuksia ja siten houkutella alueella osaavaa alan työvoimaa.
Työpaketti 2: Osaajien neuvonta ja ohjaus
Työpaketin toimenpiteiden tavoitteena on kohtauttaa alasta kiinnostuneita osaajia ja työnantajia, tukea yrittäjyydestä kiinnostuneita sekä ohjata osaamisen kehittämisen tarpeessa olevia työnhakijoita koulutuksiin tai muihin osaamista kehittäviin toimenpiteisiin.
Hankkeen yhteyshenkilö on Anna Saarela (p. 040 779 8044 tai etunimi.sukunimi@naturpolis.fi)
Toteutusaika 3/2023-12/2024
Hankkeella varmistetaan kaikkien Lapin kuntien eteneminen uudistuksen osalta siten, että kunnissa ja muodostuvilla työllisyysalueilla on valmius ottaa palvelut järjestettäväkseen vuoden 2025 alussa. Lapin liiton hallinnoimassa Lapin TE24 -koordinaatiohankkeessa huolehditaan siitä, että maakunnan tasolla uudistus toteutuu aikataulussa ja kunnilla on uudistuksen toteuttamiseen saatavilla riittävästi tukea ja tietoa.
Hankkeen yhteyshenkilö on Sanna Karhu (p. 040 558 1272 tai etunimi.sukunimi@lapinliitto.fi).
Toteutusaika 8/2023-7/2025
”Verkostoilla vaihdoksiin”-hanke pyrkii vastaamaan tunnistettuihin haasteisiin sekä kokeilee uusia toimintatapoja ja malleja, joiden avulla Lappilaisten yrittäjien ja yritystoimijoiden verkostoa laajennetaan koko Suomeen verkostoitumalla yritysvälitystoimintaa harjoittaviin toimijoihin, invest in -toimijoihin, kansainvälisiin verkostoihin sekä työperäisen maahanmuuton kautta muodostuneeseen yrittäjäpotentiaaliin, sekä muihin yrittäjä- ja kehitysverkostoihin. Lapin yrittäjät ry toimii tämän hankkeen kautta Lapin yhteisenä omistajanvaihdostahona, koordinoi alueellista omistajanvaihdosfoorumia ja tarjoaa matalan kynnyksen neuvontapalvelua sekä ostajille, myyjille, kunnille ja sukupolvenvaihdosta harkitseville.
Hankkeen yhteyshenkilö on Seppo Selmgren (p. 050 551 1075 tai etunimi.sukunimi@yrittajat.fi).
Toteutusaika 9/2022-9/2024.
Hankkeessa mukana olevat 19 kuntaa digitalisoivat asemakaava-, yleiskaava- ja/tai ranta-asemakaavatietonsa kansallisesti yhteen toimivin tietosisällöin ja rakentein. Hankkeessa toteutetaan RYHTI-hankkeessa luotuja kansallisia kaavatietomalleja sekä hyödynnetään Oulun kaupungin KAATIO-hankkeessa toteutettuja digitaalisia työkaluja. Tavoitteena on tuottaa laadukkaat ja yhteentoimivat kaavatiedot tallennettuina hankkeen kuntien kaavarekistereihin ja paikkatietojärjestelmiin, josta tietoa voidaan välittää kaikille tiedon tarvitsijoille niin kunnan sisäisesti kuin kunnan ulkopuolisille tiedon hyödyntäjille. Hankkeessa tuotetaan konsultin avustuksella kaavayhdistelmän digitointiohje. Digitointiohje jaetaan kaikille muille kunnille.
Hankkeen yhteyshenkilö on Toni Pöllänen (p. 040 801 2265 tai etunimi.sukunimi@posio.fi).
Toteutusaika 2021-2024
Hankkeessa tuotetaan tarvittavaa paikkatietoaineistoa sekä kunnan sisäiseen viranomaiskäyttöön että kunnan julkiseen karttapalveluun. Hankkeessa huomioidaan myös rakennetun ympäristön tietojärjestelmän (RYTJ) kehittämisvaatimukset, kuten tiedon koneluettavuus ja siirto muihin järjestelmiin avoimien rajapintojen kautta. Posiolla hankkeessa keskitytään erityisesti osoiterekisterin perusparantamiseen.
Hankkeen yhteyshenkilö on Hannu Heikkilä (p. 040 801 2266 tai etunimi.sukunimi@posio.fi).
Toteutusaika 1/2023-12/2024.
Hanke vahvistaa Lapin kulttuuritoimijoiden yhteistoimintaa ja edistää kulttuuripalveluiden yhdenvertaista saatavuutta ja monipuolista käyttöä. Lisäksi hanke painottaa kulttuurin saavutettavuutta Lapissa ja vahvistaa lappilaisen kulttuurinelinvoimaisuutta huomioon ottamalla lappilaiset pienet kunnat ja niiden erityispiirteet. Hanke tukee maakunnallisen kulttuurin asiantuntijaverkoston toimintaa ja siten vahvistaa kulttuurin asemaa osana Lapin strategista aluekehittämistä – tavoitteena on mahdollistaa kuntien edustajien osallistuminen ohjelma- ja kehittämistyöhön Lapissa, löytää kumppanuuksia ja mahdollisuuksia ammattimaisen taiteellisen työn ja toiminnan tueksi. Hanke vahvistaa saamelaiskulttuurin näkyvyyttä saamelaisalueen ulkopuolella ja kehittää kuntien toimintaverkoston ja muiden keskeisten toimijoiden välistä yhteistyötä. Hanketyöllä vahvistetaan pienten kuntien resursseja järjestää ja kehittää saavutettavia, Lapin asukkaiden tarpeisiin vastaavia kulttuuripalveluita.
Hankkeen yhteyshenkilö on Virva Jakkula (p. 040 801 2425 tai etunimi.sukunimi@posio.fi).
Toteutusaika 2023-2024
Taike jakaa avustuksia harvaan asutun maaseudun kulttuuritoimintaan. Avustuksilla on lisätty alueiden omaehtoista ja paikallista kulttuuriaktiivisuutta ja kasvatettu samalla alueiden elinvoimaa ja houkuttelevuutta. Avustuksella on tuettu lukuisia yhteisöllisiä taidehankkeita aina iltamista ja musiikkijuhlista kuntoutustyöhön ja kulttuurimaiseman kunnostamiseen. Samalla on työllistetty useita taiteen ja kulttuurin ammattilaisia kasvukeskusten ulkopuolella.
Hankkeen yhteyshenkilö on Virva Jakkula (p. 040 801 2425 tai etunimi.sukunimi@posio.fi).
Toteutusaika 2023-2026
Hankkeella tavoitellaan toimijoiden osaamisen kasvua partnerialueilla, joka edistää ympärivuotisen matkailun ja sitä tukevien tuotteiden ja palveluiden sekä pyörämatkailun markkinaosuuksien kehittymistä. Hankkeen vertaisoppimiseen ja hyvien käytänteiden jakamiseen perustuvien toimenpiteiden myötä hankkeessa edistetään mm. markkinointimalleja yritys- ja aluemarkkinointiin, toimijoiden osaamisen kasvua sekä taloudellista arvonluontia tukevien kestävän kehityksen liiketoimintamallien hyödyntämistä
Hankkeen päällikkö on Vilma Ohrankämmen (p. 040 551 7800 tai etunimi.sukunimi@italappi.fi).
Toteutusaika 5/2023-9/2024
VESKU-hankkeiden tavoitteena on edistää vesienhoitoa toimimalla pienimuotoisen kunnostus- ja hoitotoiminnan tukena. Hanke aktivoi ja opastaa osakaskuntia, yhdistyksiä, kansalaisjärjestöjä ja muita tahoja vesien- ja ympäristönhoidossa.
Hankkeessa pidetään yleisötilaisuuksia ja järjestetään työpajoja. Hanke auttaa vesienhoitohankkeiden suunnittelussa, luvituksissa ja rahoituksen hakemisessa.
Hankkeen yhteyshenkilö on Eero Hiltunen (p. 040 754 7592 tai eero@virtatiimi.fi).
Toteutusaika 2024-2026
Lappi-brändi 2.0 -hankkeella luodaan sisältöä yhteisen brändityön linjausten (ml. House of Lapland Oy:n) uudistumisen tueksi. Hankkeella testataan Lapin olemassa olevaa aluebrändiä, päivitetään Lappi brändi ja jalkautetaan päivitettyä aluebrändiä ja parannetaan toimijoiden brändiosaamista. Pitkän aikavälin tavoitteena hankkeella on kaikkia lappilaisia tahoja hyödyttävä Lapin tunnettuuden, veto- ja pitovoiman, elinvoiman ja hyvinvoinnin kasvattaminen. Lappilaisen brändikuvan monipuolistamisella tuetaan myös Lapin viestinnän ja markkinoinnin painopistemuutosta ja siten vastataan muun muassa työvoimahaasteeseen.
Hankkeen yhteyshenkilö on Jenni Lintula (p. 040 661 5611 tai etunimi.sukunimi@lapinliitto.fi
Päättyneet hankkeet
VESISTÖN KUNNOSTUSHANKE VESKU II (YMPÄRISTÖMINISTERIÖ)
Toteutusaika 4/2021-11/2022.
VESKU-hankkeen keskeisin tavoite ensimmäisessä vaiheessa oli jalkauttaa VYYHTI:n toimintamallit Lapin maakuntaan. VESKU II-hankkeessa on edelleen tavoitteena aktivoida paikallisia toimijoita omaehtoiseen ympäristön kunnostus – ja hoitotyöhön. Lisäksi hankkeen keskeisenä tavoitteina on edistää ja tukea paikallisten kunnostajien verkostoitumista niin alueellisesti kuin valtakunnallisestikin.
VESKU ja VYYHTI-hankkeista saatuja kokemuksia hyödynnetään kunnostusverkostojen ja niiden toimintamallien kehittämistyössä. Niin ikään hankealueen toimijoille tehdään tutuksi em. hankkeissa hyväksi havaittuja vesistö- ja valuma-aluekunnostuksien toimintamalleja sekä ohjeistusta, jolla helpotetaan osakaskuntien, kyläyhdistysten ja muiden mahdollisten toimijoiden valmiuksia toteuttaa pienimuotoisia vesistöjen kunnostus- ja hoitohankkeita. Toimijoille esitellään erilaisia soveltuvia mahdollisuuksia kunnostusten toteuttamiseen sekä kunnostushankkeen rahoittamiseen.
Hankkeessa on mukana Posion kunnan lisäksi Kemijärven ja Rovaniemen kaupungit sekä Ranuan ja Simon kunnat. Hankkeen yhteistyökumppaneita ovat Lapin ely-keskus, Suomen metsäkeskus, Suomen ympäristökeskus ja Länsi-Lapin ammatti-instituutti. Hanketta on valmisteltu yhdessä Lapin ely-keskuksen kanssa.
Rahoitus hankkeeseen on haettu ympäristöministeriön vesiensuojelun tehostamisohjelmasta, jonka tavoitteena on tehdä Suomesta maailman tehokkain vesiensuojelija.
Hankkeen koordinaattori on Osuuskunta Virtatiimin Eero Hiltunen (p. 040 754 7592 tai eerojhiltunen@gmail.com). Hankkeen yhteyshenkilö Posiolla on Veli-Matti Ruotsalainen (p. 040 801 2205 tai etunimi.sukunimi@posio.fi).
Ympäristöministeriön Veden vuoro -rahoitusteemasivu
ProAgrian sivu VYYHTI-hankkeesta
VÄHÄC – VÄHÄHIILISYYDEN EDISTÄMINEN ITÄ-LAPISSA
Toteutusaika 9/2019-8/2021.
Hankkeessa edistetään vähähiilistä ajattelua ja toimintojen suunnittelua Itä-Lapin alueella. Tavoitteena on laatia kuntiin vähähiilisyysstrategiat yhteistyössä yritysten kanssa. Hankkeessa etsitään tapoja ohjeistaa rakennusmääräysten soveltamista.
Samalla etsitään tapoja ohjeistaa uusimpien rakennusmääräysten soveltamista rakentamisessa ja remontoinnissa tarkoituksenmukaisimmalla tavalla, ohjeistaa energiaratkaisuissa uusiutuvan energian käyttöön sekä edistää puurakentamista uusiutuvan raaka-aineen hyödyntämisenä.
Hanketta vetää Sari Leinonen (p. 040 715 0909 tai etunimi.sukunimi@italappi.fi).
VÄLKKY – VÄHÄHIILISYYDEN JA TALOUDELLISESTI KESTÄVÄN KEHITYKSEN EDISTÄMINEN LAPIN MATKAILUSSA (EKR)
Toteutusaika 9/2019-2/2022.
Hanke edistää YK:n kestävän kehityksen tavoitteita auttamalla matkailualueita ja -yrityksiä löytämään ja ottamaan käyttöön tehokkaita toimenpiteitä päästöjen vähentämiseksi, hakemalla keinoja, joilla matkailuyritykset voivat edistää luonnon monimuotoisuuden säilymistä ja vahvistamalla julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuutta kierrätyksessä ja ilmastotyössä.
Edistämällä matkailun vähähiilisyyttä ja kierrätysmahdollisuuksia, ja tuetaan samalla myös kuluttajien mahdollisuutta valita kestäviä matkailukohteita- ja palveluja. Hankkeen avulla matkailu tuo oman panoksensa kuntien ja yhteisöjen kestävyyteen.
Hankkeen tavoitteena on edistää Lapin matkailun vähähiilisyyttä ja kestävyyttä talouden näkökulmasta. Matkailun ja muita toimialoja edustavien yritysten sekä kuntien ja matkailualueiden yhteistyötä halutaan lisätä, jotta saadaan aikaan tehokkaampia ratkaisuja energiatehokkuuteen, jätehuoltoon, kierrätykseen ja uusiutuvien materiaalien hyödyntämiseen. Jätteiden käsittelyn ja kierrätyksen tehostamiseksi rakennetaan uudenlaista toimintamallia yritysten, kuntien ja matkailualueiden välille Lapissa.
Hankkeen aikana pyritään löytämään uusia ja innovatiivisia ratkaisuja biopohjaisten materiaalien käyttöönottoon ja hyödyntämiseen matkailuelinkeinon piirissä, jolloin voidaan huomattavasti pienentää hiilijalanjälkeä. Lisäksi edistetään mm. puurakentamista ja lähiruuan käyttöä.
Hankkeen päällikkö on Hanna-Leena Pesonen (p. 040 186 1455 tai etunimi.sukunimi@lapinliitto.fi).
ITÄLAPPILAINEN MIKROYRITTÄJYYS JA COVID-19 (ESR)
Toteutusaika 5/2020-12/2020.
Hankkeen toimenpiteet ovat jaettu kolmeen eri vaiheeseen; välittömät toimet, toipumistoimet ja varautuminen kriisitilanteen jatkumiseen, sekä kriisin jälkeiset kehittämis- ja uudelleensuuntautumistoimet. Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa kontaktoidaan alueen yrittäjiä ja kartoitetaan heidän yritystoimintaan liittyviä tarpeita. Toisessa vaiheessa toteutetaan yrittäjien tarvelähtöisiä toimenpiteitä niin hyvinvointi- kuin liiketoimintapuolelta. Viimeisessä vaiheessa päivitetään yrityksien liiketoimintasuunnitelmaa myös jaksamisen ja työhyvinvoinnin näkökulmasta. Viimeisessä vaiheessa lähdetään työstämään koronakriisin aikana esiin nousseita liiketoimintamahdollisuuksia ja uusia toimintamalleja. Hankkeen avulla on avattu yrittäjien tueksi koronapuhelin.
Hanketta vetää Anna-Kaisa Luoma-aho (p. 040 770 7473 tai etunimi.sukunimi@italappi.fi).
YRITTÄJIEN ITÄ-LAPPI (EAKR)
Toteutusaika 4/2021-12/2022.
Hankkeessa tehdään kaikille Itä-Lapin kunnille yhdenmukainen yritysten palveluprosessi. Palveluprosessi tehdään yhdessä kuntien, yrittäjien ja asiantuntijoiden kanssa. Lisäksi päätavoitteena on löytää ja etsiä uusia liiketoimintapotentiaaleja koko Itä-lapin alueelta. Potentiaaliset mahdollisuudet työstetään alustaviksi liiketoimintakonsepteiksi. Hankkeen tuloksena Itä-Lapin kuntien yrityspalveluiden palveluprosessit yhdenmukaistuvat ja niiden laatu paranee.
Hankkeen päällikkö on Päivi Rissanen (p. 0400 594 088 tai etunimi.sukunimi@italappi.fi).
SOUKKAVAARAN YRITYSPUISTON ESISELVITYSHANKE (EAKR)
Toteutusaika 11/2019-2/2021.
Soukkavaaran (monitoimialaisen) yrityspuiston esiselvityshankeen tavoitteena on selvittää konkreettisimmat vaihtoehdot mitä Soukkavaaran alueella kannattaisi lähteä monitoimialaisesti kehittämään niin, että toimenpiteet edistäisivät ja tukisivat paikkakunnalla jo toimivien, perustettavien ja muualta Posiolle tulevien pk-yritysten toimintaedellytyksiä ja tätä kautta Posion kunnan työllisyyttä, elinvoimaisuutta ja veto- ja pitovoimaisuutta.
Toimenpiteinä ovat erilaisten selvitysten, suunnitelmien ja viestintämateriaalin tuottaminen ja toteuttaminen liittyen erityisesti mekaaniseen puunjalostusteollisuuteen ja kaivannaisteollisuuteen sekä niiden alihankintatarpeisiin. Tuloksena tehdään konkreettiset suunnitelmavaihtoehdot miten Soukkavaaran alueesta voisi kehittää ja kehittyä monitoimialainen yrityspuisto.
Hankkeen yhteyshenkilö on Veli-Matti Ruotsalainen (p. 040 801 2205 tai etunimi.sukunimi@posio.fi).
TYÖSKENTELE LAPIN TAIKAMAASSA! – TAITEILIJAKYLÄN VALMISTELUHANKE (KOILLISMAAN LEADER, EUROOPAN MAASEUTURAHASTO)
Toteutusaika 7/2019-1/2020.
Posiolla on työskennellyt monia eri alojen taiteilijoita. Posiolla on erityisesti kokemuksia keramiikkataiteilijoista, jotka ovat osallistuneet Arctic Ceramic Centerin toteuttamiin keramiikkasymposiumeihin. Osallistujat ovat tulleet Suomen ulkopuolelta, pääosin Aasiasta. Hankkeessa tuotettiin esittelymateriaalia työskentely- ja majoitustiloista mahdollisesti Posiolle muuttaville taiteilijoille.
Hankkeessa suunniteltiin arkkitehtityönä taiteilijoiden tarvitsemat ateljee-, studio-, tuotanto- ja majoitustilat. Hankkeessa kartoitettiin varsinaisen rakentamisen toteutus- ja rahoitusvaihtoehtoja. Hankkeessa tuotettiin eri medioilla virtuaalista esittelymateriaalia suunnitelluista tiloista.
Hanketta koordinoi Veli-Matti Ruotsalainen (p. 040 8012 205 tai etunimi.sukunimi@posio.fi).
VÄRI – VÄRRIÖN TUTKIMUSASEMAN HUIPPUTUTKIMUS HYÖDYNTÄMÄÄN ITÄ-LAPIN ELINKEINOELÄMÄÄ (EAKR)
Toteutusaika 8/2018-7/2020.
Hankkeen tavoitteena on lisätä Värriön tutkimusaseman ja paikallisen elinkeinoelämän yhteistyötä ja saada tutkimustulokset alueen elinkeinoelämän ja kansalaisten hyödynnettäviksi. Hankkeessa pyritään kansantajuistamaan tutkimusaseman tuloksia, kohtauttamaan alueen osaamista, kehittäjiä ja alueella toimivia yrityksiä sekä kehittämään alueen innovaatiopotentiaalia.
Hankkeen työntekijä on Janne Mukkala (p. 040 732 7557 tai etunimi.sukunimi@italappi.fi).
ÄLYKÄS JA KANSAINVÄLISTYVÄ LAPPI
Toteutusaika 11/2019-12/2021.
Älykäs ja kansainvälistyvä Lappi -hankkeen keskiössä ovat kuntien ja yritysten yhteiset kansainvälisiä kehittämisinstrumentteja monipuolisesti hyödyntävät pilotit. Hankkeen tarkoituksena tukea Lapin kansainvälistymisen ekosysteemin rakentumista EU-tasolla ainutlaatuiseksi alueellisen yhteistyön osaamiskeskittymäksi, jolla on elinkeinojensa tueksi kyvykkyyttä ja osaamista ennakoida, hyödyntää ja rakentaa EU-tason ratkaisuja.
Lappilaisten toimijoiden pääsy mukaan itselleen hyödyllisiin ja lisäarvoa tuottaviin hankkeisiin ja hankevalmisteluun edellyttää näkyvyyden lisäämistä EU kumppanuuksissa ja verkostoissa, aktiivista yhteistyön kehittämistä, sekä kokonaan uusiin aloitteisiin mukaan lähtemistä. Vahva osallistuminen EU:n alueiden, kaupunkien ja kuntien verkostoihin ja yhteistyöelimiin luo pohjan lappilaisten kuntien sitoutumiselle klusteritoimintaan ja kansainvälistymiseen.
Hankkeen päällikkö on Eeva Erkinjuntti (p. 040 484 8700 tai etunimi.sukunimi@lapinliitto.fi).
KAUPALLISEN KALASTUKSEN KEHITTÄMINEN POSION JA TAIVALKOSKEN ALUEELLA (KAINUUN JA KOILLISMAAN KALALEADER, EUROOPAN MERI- JA KALATALOUSRAHASTO)
Toteutusaika 8/2019-8/2020.
Hankkeessa kehitetään Posion ja Taivalkosken kuntien kaupallista kalastusta. Hankkeen päätoimenpiteet jakaantuvat kahteen työpakettiin: mestari-kisälli toimintaan perustuvaan uusien kalastajien rekrytointiin sekä asiakaslähtöiseen B to B tuotekehitykseen.
Ensimmäisen työpaketin tarkoituksena on varmistaa kalaraaka-aineen saatavuus myös tulevaisuudessa. Tavoitteena on löytää hankkeen toiminta-alueelta 5-6 toimenpiteisiin osallistuvaa, joista 2-3 jatkaisi kaupallista kalastusta hankkeen loppumisen jälkeen.
Toisen työpaketin tarkoituksena on lisätä kalan jatkokäsittelyä ja sen tuomaa työtä hankealueella. Tavoitteena on kehittää alueen raaka-aineista vähintään neljä uutta/uudistettua asiakaslähtöistä kalatuotetta sekä kaksi uutta/uudistettua jatkojalostetta.
Hankkeen yhteyshenkilö on Petri Muje (p. 040 7686 502 tai etunimi.sukunimi@lapinamk.fi).
Euroopan meri- ja kalatalousrahasto
Koillismaan ja Kainuun kalaleader
MOURUSALMEN KALASATAMAN JATKOKEHITTÄMISHANKE (EUROOPAN MERI- JA KALATALOUSRAHASTO)
Toteutusaika 1/2021-12/2021.
Mourusalmen kalasatama sijaitsee Yli-Kitkan rannalla Kuusamontien varrella 13 km Posion keskustaajamasta Aholasta ja 45 km Kuusamosta. Posion muita, tunnettuja kalaisia järviä ovat Livojärvi, Posionjärvi ja Suolijärvet.
Mourusalmen kalasatama on Posion ainoa ammattikalastajien yhteinen satama. Sitä käyttävät pääasiassa posiolaiset ryhmän I kalastajat. Kalastajat saavat sataman käyttöoikeuden korvausta vastaan.
Posion Mourusalmen kalasataman jatkokehittämishankkessa päivitetään päänkatkaisukoneen moottori, kunnostetaan sataman imeytyskenttä, kehitetään jätevedenpuhdistamoa ja parannetaan sataman valaistusta.
Hankkeessa kehitetään sataman valaistusta turvallisuuden parantamiseksi. Laitureille hankitaan kuusi kappaletta varrellisia led- valaisimia. Sataman työskentelyalue laajentuu, kun uudet pakastekontit hankitaan pihaan. Pihan valaistusta parannetaan valonheittimellä. Valaisimet ostetaan asennettuina. Olemassaolevaa valaistusta on jo aikaisemmin kehitetty energiaa säästäväksi. Lisäksi hankkeessa uudistetaan sataman seinässä oleva kyltti, jota aika on kuluttanut. Uuteen kylttiin tulee sataman koko nimi ja sijaintikunta.
Hankkeella parannetaan kalasataman käytettävyyttä ja nykyaikaistetaan sitä. Sataman jätevedenpuhdistamoa kehitetään ja imeytyskenttä uudistetaan. Kalasataman nykyisen päänkatkaisukoneen moottorin teho ei riitä särjen ja hauen päiden katkaisemiseen. Koneen moottori päivitetään tehokkaammaksi.
Särjelle on nykyisin enemmän kysyntää kuin muikulle ja yksittäiset särkisaaliit ovat isompia kuin muikkusaaliit. Jätevesijärjestelmää tukkii erityisesti särjen suomustus. Tähän kehitetään erittelyjärjestelmä. Aikaisemmin satamaa käytettiin pääosin muikun käsittelyyn, jolloin suomut eivät olleet ongelma järjestelmälle. Seurauksena särjen käsittelystä on mm. selkeitä hajuhaittoja. Imeytyskentän uusimisen yhteydessä kehitetään jätevedenpuhdistamoa.
Hankkeella edistetään vajaasti hyödynnettyjen kalavarojen, kuten muikkujen, särkien ja haukien hyödyntämistä Posiolla. Hanke edistää kotimaisen kalan ja lähiruoan käyttöä. Kotimainen kalastus ja kalanjalostus pienentävät Suomen kalatuotteiden alijäämäistä kauppatasetta.
Hanke edistää kalastuselinkeinon uudistumista ja sisävesikalastuksen jatkuvuutta Posiolla. Alkutuotanto on Posion tärkeimpiä elinkeinoja. Hanke edistää kunnan strategian luomme mahdollisuuksia -painopistealuetta, johon kuuluu yritystoiminnan kehittäminen ja työllisyyden edistäminen. Lisäksi hanke edistää Lapin maaseutuohjelman tavoitteita kaupallisen kalastamisen jatkuvuudesta, omavaraisuusasteen nostosta ja jalostusasteen parantamisesta.
Hankkeen yhteyshenkilö on Posion kunnan toimintaympäristöpalvelujohtaja Kari Laurila (p. 040 8012 260 tai kari.laurila@posio.fi).
MOURUSALMEN KALASATAMAN KEHITTÄMINEN -INVESTOINTIHANKE (EUROOPAN MERI- JA KALATALOUSRAHASTO)
Toteutusaika 5/2019-2/2021.
Hankkeessa hankitaan kalankäsittelylaitteita kunnan omistamaan kalasatamaan. Tarvittavat laitteet ovat fileointitaso, nahoituskone, pakastuslaitteisto ja kontti pakkaslaitteistolla.
Hankkeen tuloksena saaliin käytettävyys paranee, koska pienemmätkin erät saadaan talteen. Myös kustannuksia ja päästöjä lisäävät kuljetukset Kuusamoon jäävät pois. Tuloksena kaupallisten kalastajien toimeentulo paranee ja kalastus Posiolla on mahdollista jatkossakin.
Kunnalla on käynnissä hanke uusien kaupallisten kalastajien rekrytoimiseksi. Toimiva kalasatama on edellytys uusien kalastajien saamiseksi alueelle. Posiolla on suunnitelmia myös kalanjalostuksen kehittämisestä Mourusalmen kalasataman lähialueella.
Kalasataman käyttökustannuksista suurin osa katetaan perimällä kalastajakäyttäjiltä maksua. Jatkossa kunnan tavoitteena on nostaa maksu vastaamaan todellisia kustannuksia. Tämä on mahdollista, kun kalastajien toimentulo on parantunut mm. uusien laiteinvestointien kautta.
Hanke edistää elinkeinon uudistumista turvaamalla järvikalastuksen jatkuvuuden. Lisäksi hanke toteuttaa Posion kunnan strategiaa paikallisten raaka-aineiden ja lähiruoan käytön edistämiseksi.
Hankkeen yhteyshenkilö on Posion kunnan toimintaympärisöpalvelujohtaja Kari Laurila (p. 040 8012 260 tai etunimi.sukunimi@posio.fi).
LIKIRUOKA – MAASEUDUN RESURSSIEN JAKELUN KEHITTÄMINEN (EAKR)
Toteutusaika 8/2020-8/2023.
Hankkeen tavoitteena on yhdistää Lapissa toteutettujen EAKR-rahoitteisten lähiruoka- ja digiaalisaatiohankkeiden tulokset. Hankkeessa luodaan uudenlainen toimintamalli yrittäjyyteen ja alueellisen elintarviketuotannon kokonaislogistiikkaan. Tavoitteeseen päästään pilotoimalla Centria-ammattikorkeakoulun kehittämää sähköistä VASTE logistiikka-alustaa kolmen Keski- Pohjanmaan sekä Lapin seutukunnan alueella.
Malli tuo käytännön ratkaisumahdollisuuden lähruoan menekin ja mielekkään tuotannon kannattavuuden kasvattamiseen sekä kehittää kokonaan uudentyyppisen, vähähiilisen liikennejärjestelmän harvaanasutulle alueelle. Tämä lisää maaseudun veto- ja pitovoimaa.
Hankkeen pitkän tähtäimen tavoitteena on kääntää lopulta maaseutuyrittäjien määrän vähenemisen ja keski-iän nousun trendit laskuun. Lisäksi tavoitteena on lisätä toimintamahdollisuuksien ja elinkeinorakenteen monimuotoisuutta sekä digitaalisuusastetta.
Toteutusaika: 1.1.2021–31.8.2023. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 218 431€, josta myönnetyn EAKR-rahoituksen osuus on 174 743€.
Hankkeen yhteyshenkilö on Janne Känsäkoski (p. 040 630 9890 etunimi.sukunimi@centria.fi).
LÄHI-HANKE (EAKR)
Toteutusaika 10/2020-7/2021.
Hankkeessa haetaan ratkaisua pientuottajien ja ostajien kohtaanto-ongelmaan. Hankkeen toteuttavat Kemijärvi, Pelkosenniemi ja Posio.
Hanke on pienten yritysten välinen, ruohonjuuritason hanke, jolla on tarkoitus kannustaa ja innostaa pientuottajia ammattimaiseen yrittäjyyteen lähiruuan tuottajana, myyjänä ja jalostajana. Hankkeessa lähdetään perusasioista liikkeelle ja tehdään mm. tutustumismatka Louelle maaseutuyrittäjien osaamiskeskukseen, jossa esittelyn kautta pientuottajat saavat tietoa mahdollisuuksista jalostaa tuotteita.
Hankkeessa järjestetään myös työpajoja, joissa pientuottajat tapaavat ravintoloiden ja paikallisten lähikauppojen elintarvikkeiden ja muiden paikallisten tuotteiden hankintavastaavat. Toimenpiteen tarkoituksena on saada matkailu- ja ravintola-alan toimijat kohtaamaan maaseutualan yrittäjät ja aloittamaan keskinäinen vuoropuhelu ja yhteistyö.
Paikallisuuden näkyvyyttä nostetaan ravintoloiden lähiruokamenuilla ja lähituottajatoreilla sekä kauppojen ja ravintoloiden satokausitapahtumien aktivoimisella. Paikallisen tuotteen löytämistä tulee helpottamaan Local-tunnus, joka on suunniteltu jo aiemmassa Osta paikallista -hankkeessa.
Hankkeen päällikkö on Tytti Tuominen (p. 040 186 9372 tai etunimi.sukunimi@kemijarvi.fi).
MATKAILUSTA BUUSTIA PIENYRITTÄJYYTEEN JA YHTEISTYÖHÖN POSIOLLA
Toteutusaika 5/2022-12/2024.
Hankkeen keskeisenä tavoitteena on Posion pää- ja sivutoimisten matkailuyritysten auttaminen digitaalisen myynnin ja markkinoinnin kehittämisessä. Matkailijat ovat tärkeä asiakasryhmä suurelle osalle posiolaisista yrityksistä, joten entistä tehokkaampi markkinointi ja myynti voivat lisätä matkailijoiden tuomaa tuloa. Lisäksi yrittäjien on mahdollista tavoittaa asiakkaita myös muilta alueilta ja toimialoilta, kun tuotteet ovat löydettävissä ja ostettavissa verkosta. Posiolla suuri osa yrityksistä toimii usealla alalla, koska paikallinen markkina ei riitä takaamaan kannattavan yritystoiminnan vaatimaa vähittäismyyntiä.
Hankkeen toisena keskeisenä tavoitteena yhteistyön parantaminen yrittäjien, yrittäjäyhdistysten, vapaa-ajan yhdistysten ja kunnan välillä. Näiden toimijoiden entistä tiiviimpi ja koordinoidumpi yhteistyö lisää elinvoimaa koko Posion alueella. Yhdistykset järjestävät Posiolla tapahtumia ja kisoja, joita voidaan entistä paremmin tuotteistaa ja markkinoida kuntalaisille ja matkailijoille. Matkailuyhdistyksen, yrittäjäyhdistyksen ja kunnan elinvoimapalveluiden tiivis yhteistyö taas on tärkeää, jotta voidaan tehokkaasti reagoida matkailun toimintaympäristön muutoksiin sekä kehittää mm. reittejä ja edistää vastuullista matkailua.
Yhteistyön kehittämisessä keskeistä on tiedolla johtamisen käytäntöjen omaksuminen ja vakiinnuttaminen. Tiedolla johtamisella tarkoitetaan laadukkaaseen ja ajantasaiseen tietoon perustuvaa päätöksentekoa sekä kaikkia niitä rutiineja ja toimenpiteitä, jotka tukevat harkittuja, parhaimpaan mahdolliseen tietoon perustuvia päätöksiä.
Yhteistyön kehittäminen aloitetaan keväällä 2023 talvireittien ylläpidon koordinoinnin parantamisella, ja syksyllä panostetaan mm. yöpymisvuorokausien entistä kattavampien tilastojen luomiseen. Yrittäjien välistä yhteistyötä edistetään järjestämällä heille verkostoitumistilaisuuksia.
Hankkeen toteuttavat yhteistyössä Posion matkailuyhdistys, Posion yrittäjäyhdistys sekä Posion kunta. Hankkeen käytännön toteutusta koordinoi Terhi Taikavaara p. 040 5893 169, terhi.taikavaara@posiolapland.com
KESTÄVÄSTI KASVUA KESÄÄN ITÄ-LAPISSA (EAKR)
Toteutusaika 9/2020-12/2022.
Kestävästi kasvua kesään Itä-Lapissa –hanke tähtää lumettoman ajan kansainvälisten matkailijoiden määrän kasvuun Itä-Lapissa. Itä-Lappi on pilottialueena Visit Finlandin Sustainable Travel Finland –ohjelmassa ja hankkeen toimenpiteissä huomioidaan matkailun kestävä kehittäminen.
Hankkeessa tuotteistetaan Itä-Lapin yhteisiä tuotteita lumettomalle ajalle mm. keskiyön aurinko-, syksy-, pyöräily- ja kalastusteemojen avulla. Matkailuyritysten kansainvälistymistä edistetään eri teemoihin pureutuvien työpajojen avulla. Alueen edustajat markkinoivat Itä-Lappia valituilla kohdemarkkinoilla ja kansainvälisiä matkanjärjestäjiä tuodaan tutustumismatkoille Itä-Lappiin.
Lumettoman ajan tuotteita markkinoidaan yhteistyössä Visit Finlandin ja House of Laplandin kanssa. Kestävää matkailua edistetään suunnittelemalla kestävyysnäkökulmat huomioivia lumettoman ajan tuotteita, pidentämällä yhteisten kiertomatkailutuotteiden avulla matkailijoiden viipymää Itä-Lapissa sekä edistämällä junamatkailun tunnettuutta Itä-Lapin kansainvälisten matkailijoiden keskuudessa.
Hankkeen tuloksena matkailuyritysten mahdollisuudet kannattavaan ympärivuotiseen liiketoimintaan parantuvat, rekisteröidyt majoitusvuorokaudet lisääntyvät lumettomana aikana ja matkailijoiden viipymä Itä-Lapissa pidentyy, pk-yritysten kv-osaaminen lisääntyy ja pitkällä aikavälillä hankkeen toimenpiteillä on vaikutusta koko Itä-Lapin elinvoimaisuuteen ja junamatkustuksen lisääntymiseen.
Hanketta on valmisteltu yhdessä Itä-Lapin kuntien, matkailuyhdistysten ja Metsähallituksen kanssa. Hankkeen hallinnoijana toimii Sallan kunta. Kemijärven kaupunki, Pelkosenniemen, Savukosken ja Posion kunnat sekä Pyhä-Luosto Matkailu ry, Kemijärven Matkailu ry, Matkalle Sallaan ry ja Posion matkailuyhdistys osallistuvat hankkeen toteutukseen ja omarahoitukseen.
Hankkeen päällikkö on Paula Aspholm (p. 0400 159 022 tai etunimi.sukunimi@salla.fi).
KOHTI KESTÄVÄÄ MATKAILUA POSIOLLA (KOILLISMAAN LEADER, EUROOPAN MAASEUTURAHASTO)
Toteutusaika 9/2019-3/2021.
Hankkeen keskeisimpänä tavoitteena on kasvattaa yrittäjien kestävän matkailun osaamista. Tämä tehdään erilaisin koulutuksin sekä parantamalla yritysten välistä yhteistyötä ja kommunikointia. Hankkeessa tehtävien toimenpiteiden jälkeen Posiota voidaan markkinoida kestävän matkailun kohteena sekä kotimaisille että kansainvälisille matkailijoille. Hanke synnyttää positiivisen paineen edistää kestävän matkailun toimia kuntatasolla, ja syventää yhteistyötä Posion keskeisiä luontokohteita hallinnoivan Metsähallituksen kanssa.
Toimet tukevat myös kansainvälisen Gateway to Land of National Parks -hankkeen tavoitetta löytää Posiolle sopivat matkanjärjestäjäkumppanit. Potentiaalisimpia ovat matkanjärjestäjät, jotka myyvät kohteita pariskunnille, omatoimimatkailijoille ja pienille ryhmille. Posio on luonto- ja kulttuurimatkailukohde, joka voi erottautua ympäröivistä, isoista matkailualueista tarjoamalla aitoja luontoelämyksiä ja paikalliseen kulttuuriin nojaavia tuotteita. Kestävyys tarkoittaa luonnon ja paikalliskulttuurin kunnioitusta.
Posiolla matkailun kestävyyttä on tähän asti edistetty yrittäjälähtöisesti. Posion matkailuyhdistyksen jäsenyrityksistä 18 myy joko pää- tai sivutoimisesti palveluitaan kansainvälisille matkailijoille. Näistä yrityksistä neljä on aktiivisesti kehittänyt palveluitaan ekologisesti ja sosiaalisesti kestäviksi.
Kestävät matkailupalvelut ja niillä profiloituminen tuovat todistetusti lisää näkyvyyttä ja matkailijoita Posiolle. Siksi on tärkeää kehittää kestävän matkailun osaamista kaikissa alueen matkailuverkoston yrityksissä.
Matkailuyrittäjät sitoutuvat edistämään systemaattisesti ja pitkäjäänteisesti vastuullista matkailua. Suurimman osan koulutuksista toteuttaa Green Key Finland, joka valittiin kouluttajaksi, koska sen ympäristösertifikaatit on suunnattu matkailuyrityksille ja koska merkki on kansainvälisesti tunnettu.
Hankkeen rinnalla edistetään Visit Finlandin Sustainable Travel Finland (STF) -pilottiohjelmaa Posiolla. Ohjelma tukee sisällöllisesti kestävän matkailun hanketta. Visit Finlandin Sustainable Travel -koulutus, jonka matkailuyhdistys toteuttaa hankkeen ulkopuolisena ostopalveluna, järjestetään heti hankkeen käynnistyttyä. STF-koulutuksen tarkoituksena on auttaa yrittäjiä sisäistämään, millaisia mahdollisuuksia ja velvollisuuksia vastuulliseen matkailuun liittyy.
Hanketta koordinoi Posion kunnan matkailukoordinaattori ja matkailuyhdistyksen toiminnanjohtaja Marja Hannula (p. 040 801 2229 tai etunimi.sukunimi@posio.fi).
KUUSAMON LENTOKENTÄN VAIKUTUSALUEEN MATKAILUN KEHITTÄMINEN (GATEWAY TO LAND OF NATIONAL PARKS) (EAKR)
Toteutusaika 5/2019-8/2022.
Hankkeen tavoitteena on tukea Kuusamon lentokentän vaikutusalueella olevien matkailualueiden kasvua ja kehittymistä, lisätä kansainvälistymisastetta sekä parantaa lentoliikenteen yhteyksiä ympärivuotisesti matkailijamäärien kasvua tukevien toimenpiteiden avulla.
Toiminnassa painottuu ympärivuotisuus, digitaalisuus, matkailun kestävä kehitys sekä kansallispuistojen hyödyntäminen matkailumarkkinoinnissa. Osatoteuttajat tekevät yhteisiä toimenpiteitä ja toteuttavat omia työpaketteja, joilla tuetaan oman matkailualueen kehitystä osana koko alueen tavoitteiden saavuttamista.
Erityisesti halutaan kehittää aluetta niin, että se tunnetaan kansallispuistoistaan, laadukkaista palveluistaan ja kestävän kehityksen huomioivista toimintatavoistaan.
Hankkeen päätoteuttaja on Naturpolis Oy ja osatoteuttajat Ruka-Kuusamo Matkailu ry, Metsähallitus, Oulun yliopisto, Kajaanin ammattikorkeakoulu, Syötteen matkailuyhdistys, Suomussalmen kunta, Sallan kunta ja Posion kunta.
Hankkeen päällikkö on Anna-Riitta Sulander (p. 040 727 4222 tai etunimi.sukunimi@naturpolis.fi).
Hanke Naturpoliksen sivustolla
VISIT ARCTIC EUROPE II (RAHOITTAJANA INTERREG NORD, SUOMESSA LAPIN LIITTO)
Toteutusaika 4/2018-10/2021.
Visit Arctic Europe II -hankkeessa kehitetään ympärivuotista, kestävää ja laadukasta matkailua Suomen ja Ruotsin Lapissa sekä Pohjois-Norjassa. Työtä jatketaan Visit Arctic Europe (VAE) hankkeen saavuttamien tulosten pohjalta sekä siinä havaittuihin kehityskohtiin pureutuen.
Hankkeen kolme pääaihetta ovat: markkinointi, saavutettavuus ja osaamisen kehittäminen. Hankkeen partnereina ovat Lapin Matkailuelinkeinon Liitto (LME), Northern Norway Tourist Board ja Swedish Lapland Visitors Board, joista LME toimii pääpartnerina. LME:n toiminta on vahvasti yrityslähtöistä ja myös VAE II:ssa yritysten rooli on keskeinen.
Suomessa hankkeen rinnalla jatketaan Kohteena Lappi -tukihanketta. Siinä kehitetään erityisesti Suomen Lapille tärkeitä asioita, kuten sisäistä liikennettä, digiosaamista sekä toimenpiteitä, jotka eivät ole hanketukikelpoisia. Osallistumalla VAE II-hankkeeseen, yritykset osallistuvat myös Kohteena Lappi II -hankkeeseen.
Hankkeen johtaja on Rauno Posio (p. 040 653 9900 tai etunimi.sukunimi@lme.fi).
FOREST IN – PALVELUTARVE JA -RESURSSIT ITÄ-LAPIN METSÄTEOLLISUUSINVESTOINNEISSA (EAKR)
Toteutusaika 4/2018-1/2021.
Itä-Lapin kuntayhtymän tavoitteena on tukea itälappilaisten ja lappilaisten pienten ja keskisuurten yritysten osallistumista Boreal Biorefin biotuotantolaitoksen rakentamiseen ja toiminnan käynnistämiseen Kemijärvelle. Hankkeen toteuttaa Kemijärven kaupungin elinkeinotoimi, Kemijärven Kehitys Oy:n ja Itä-Lapin kunnat (Kemijärvi, Pelkosenniemi, Posio, Salla ja Savukoski).
Hankkeen sihteeri on Maria Kiviniemi (p. 044 236 5768 tai etunimi.sukunimi@italappi.fi).
TYÖVOIMAA KAINUUN METSIIN – METSÄREKRY (ESR)
Toteutusaika 1/2019-12/2021.
Hankkeen tavoitteina on edistää metsäalalle hakeutumista ja lisätä tietoa Kainuun metsäalan tarjoamista työmahdollisuuksista. Hanke myös lisää työllistymistä ja yrittäjyyttä metsäbiotalouden myötä kasvavalla metsäalalla Kainuussa. Lisäksi tavoitteena on tukea työvoiman löytymistä Kainuussa toimivien metsäalan yritysten tarpeisiin.
Tavoitteiden saavuttamiseksi hanke tekee metsätalouden mainetyötä uusien työntekijöiden saamiseksi Kainuun metsäalalle. Hanke selvittää Kainuussa sijaitsevat metsätalouden työpaikat ja työnantajien koulutusedellytykset sekä potentiaaliset työntekijät ja tulevat yrittäjät. Hanke luo yhteyksiä työnantajiin ja työllistymistä edistäviin palveluntarjoajiin, ja ohjaa heikossa työmarkkinatilanteessa olevia metsäalan työllistymispolulle. Hanke järjestää yrittäjiä ja uusien yritysten syntyä palvelevaa tiedonvälitystä ja ohjaa yrittäjyyttä tukeviin palveluihin. Hanke myös edistää ulkomaisen työvoiman hyödyntämistä.
Hanketta toteuttaa Metsäkeskus.
Hankkeen päällikkö on Päivi Yli-Outinen (p. 050 475 2724 tai etunimi.sukunimi@metsakeskus.fi).
ASETTAUTUMISPALVELUHANKE KEMINMAALLE, KEMIJÄRVELLE JA POSIOLLE (ESR)
Toteutusaika 8/2020-1/2022.
Hankkeen tuloksena saadaan hankekunnille omat toimintakonseptit, jotka avaavat asettautumispalveluiden prosessin alkaen kunnan potentiaaliselle muuttajalle kohdennetusta viestinnästä, jatkuen ensimmäiseen hankekuntaan kohdistuvaan kontaktiin (esim. internetin kautta), varsinaiseen muuttoon sekä asettautumiseen paikkakunnalle. Asettautumispalvelujen toimintakonsepteja voivat hyödyntää jatkossa myös hankkeen ulkopuoliset kunnat.
Toimintakonsepti palvelee kunnan työntekijöitä, nykyisiä kuntalaisia ja muun muassa paikkakunnalle muuttaneita opiskelijoita ja sesonkityöntekijöitä, koska kaikki asumiseen ja elämiseen liittyvä tieto on löydettävissä helposti.
Toimintakonsepti voi sisältää digitaalisia palveluja, kuten esimerkiksi palvelukäsikirjoja ja yhden luukun periaatteella toimivia asiakaspalvelupisteitä. Varsinainen viestinnän toteutus ja palveluiden markkinointi jäävät hankkeen ulkopuolelle.
Hankkeessa luotuihin toimintamalleihin voi tutustua hankkeen omalla sivulla.
Hanketta koordinoi Anna Kaasinen (p. 040 801 2240 tai etunimi.sukunimi@posio.fi).
HIGH FIVE – YHTEISTYÖLLÄ HYVINVOINTIA ITÄ-LAPPIIN (ESR)
Toteutusaika 9/2019-8/2021.
Hankkeen ta on itälappilaisten hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäminen eri toimijoiden yhteistyön vahvistamisen avulla. Tavoitteena on olemassa olevien hyvien käytänteiden hyödyntäminen ja uusien käytänteiden kehittäminen asukkaiden hyvinvoinnin edistämiseksi, seutukunnallisen hyvinvointityön rakenteen kehittäminen Itä-Lappiin ja hyvinvointia edistävän työn tunnettavuuden lisääminen Itä-Lapin alueella.
Hankkeessa luodaan alueen yhteinen osallisuuden toimintamalli, tehostetaan hyvinvointityön resurssien käyttöä sekä pilotoidaan kuntien, järjestöjen ja asukkaiden yhteistyöhön perustuvia toimintamalleja, joilla tavoitellaan asukkaiden hyvinvoinnin ja osallisuuden vahvistumista.
Hanketta vetävät osallisuuskoordinaattori Jukka Hakola (p. 040 772 2580) ja hanketyöntekijä Riikka Köngäs (p. 040 772 7996). Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@italappi.fi.
KESTÄVÄ MAASEUTU 2020-2022 (RAHOITTAJANA MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ)
Toteutusaika 1/2020-12/2022.
Maaseudun sivistysliitto on saanut Maa- ja metsätalousministeriöstä rahoituksen kaksivuotiseen kehittämishankkeeseen, jonka tavoitteena on yhdessä kuntalaisten kanssa määritellä uudelleen termit elinvoima ja hyvinvointi. Hankkeessa ollaan kiinnostuneita erityisesti em. käsitteiden määrittelystä maaseudulla ja kunnissa, joissa väki vähenee ja vanhenee, ns. supistuvilla alueilla.
Hankkeen tavoitteena on löytää eri puolilta Suomea kuntia, joissa lähdetään asukkaita ja eri toimijatahoja laajasti osallistaen selvittämään, mitä on hyvinvointi ja tähän kytkeytyvän elinvoiman uudelleenmäärittely vähenevän ja ikääntyvän väestön maaseutualueilla. Yhteistyöllä pyritään myös kehittämään eri sektoreiden ja toimijoiden välistä kumppanuustyötä ja tukemaan kuntien lakisääteistä osallisuustyötä.
Hanke on tutkimus- ja kehittämishanke, mikä tarkoittaa sitä, että siinä toteutetaan erilaisia konkreettisia osallisuusprosesseja ja ne toimivat osallistavan toimintatutkimuksen pohjana. Tästä kaikesta tehdään aikanaan politiikkasuositus ja sitä kautta tavoitteena on löytää uusia avauksia maaseutukeskusteluun ja maaseudun kehittämiseen/elinvoimaan.
Maaseudun sivistysliiton kumppaneina hankkeessa ovat Kuntaliitto ja Itä-Suomen yliopisto. Hankkeen rahoitus tulee kokonaisuudessaan MMM:stä, eikä toteuttajaorganisaatioilta tai mukaan valittavilta kunnilta vaadita omaa rahallista kuntaosuutta, vaan kuntaosuudet kompensoidaan hankkeeseen käytettävällä työajalla.
Hankkeen yhteyshenkilö on kehittämispäällikkö Virpi Harilahti-Juola (p. 040 678 1968 tai etunimi.sukunimi@msl.fi)
MAHDOLLISUUKSIEN POHJOINEN – JOBBOOST KOILLIS-SUOMI (ESR)
Toteutusaika 9/2020-4/2023.
Hankkeessa haetaan laaja-alaisesti ratkaisuja Koillismaan työmarkkinoiden kohtaantohaasteiden ratkaisemiseen ja osaavan työvoiman saatavuuden parantamiseen. Hankkeen toimilla edistetään työnhakijoiden tavoitettavuutta ja ohjautumista työhön, koulutukseen sekä muihin palveluihin. Hankkeen päätoteuttaja on Kuusamon ja Taivalkosken kehittämisyhtiö Naturpolis. Mukana hankkeessa ovat Pudasjärven ja Posion kunnat.
Hankkeen päätavoitteet ovat tehostaa työnhakijoiden ohjautumista oikea-aikaisesti alueen palveluihin ja työpaikkoihin huomioiden erityisryhmien (kuten nuoret ja maahanmuuttajat) erityistarpeet, vastata yritysten ja työnhakijoiden osaamisen kehittämistarpeisiin ja vastata kohtaantohaasteisiin ja parantaa yritysten osaavan työvoiman saatavuutta.
Kaikkiin päätavoitteisiin liittyy kunta- ja organisaatiorajojen ylittävän yhteistyön kehittäminen sekä paikallistuntemuksen hyödyntäminen työllisyyteen liittyvissä prosesseissa. Tavoitteena on luoda pysyviä kumppanuusmalleja ja mielikuvaa yhtenäisestä työssäkäyntialueesta.
Hankkeen päällikkö on Jouni Korhonen (p. 040 627 5704 tai etunimi.sukunimi@naturpolis.fi).
VIRTUAALI-POSIO (KOILLISMAAN LEADER, EUROOPAN MAASEUTURAHASTO)
Toteutusaika 9/2018-8/2020.
Hankkeessa rakennetaan virtuaalipolku Posion kulttuurihistoriaan -mobiiliopas. Posion virtuaalipolulla esitellään paikallista rakennusperintöä ja luontokohteita, kyläympäristöjä, yhteisöjä, tarinoita, tapahtumia ja henkilöitä.
Hankkeen päällikkö on Posion kunnan kirjastotoimenjohtaja Virva Jakkula (p. 040 8012 428 tai etunimi.sukunimi@posio.fi).
Viimeksi muokattu 27.11.2024