Haku

Ilmastokysely – asukkaat, yritykset ja vapaa-ajan asujat mukaan Posion kunnan ilmastotyöhön

Ilmakuva Kirintövaarasta

Kuva: Maija Koskinen

Posion kunta haluaa tietää alueen asukkaiden, yritysten ja vapaa-ajan asujien ajatuksia siitä, millaista ilmastotyötä kunnalta toivotaan. Vastaamalla kyselyyn voit vaikuttaa siihen, miltä Posion ilmastotyö tulevina vuosina näyttää.

Posion kunta kuuluu Kohti hiilineutraalia kuntaa -verkostoon (HINKU), jossa on mukana jo yli 90 kuntaa. Osana ilmastotyötä kunta laatii ilmastotiekartan, jonka pohjalta kaupungin ilmastotyötä viedään eteenpäin tulevina vuosina. Ilmastotiekartan laatimiseen halutaan osallistaa alueen asukkaita, yrityksiä sekä vapaa-ajan asujia kyselyn avulla. Vastauksia tullaan hyödyntämään ilmastotiekartan laatimisessa.

Ilmastotiekarttaa laaditaan samaan aikaan myös Kemijärven ja Pelkosenniemen kunnissa. Yhtäaikainen työ mahdollistaa kuntien väliset keskustelut ja tiedonvaihdot. Kaikkea ei tarvitse itse keksiä, vaan käyttöön voi ottaa naapurikunnassa jo hyväksi havaittuja toimintamalleja. Ilmastotiekartta valmistuu kevään 2023 aikana ja siihen on saatu rahoitusta Lapin liiton Tehemä yhessä ilmastotyötä -hankkeesta.

Vastausaikaa on 28.2.2023 saakka. Vastaajien kesken arvotaan Posio-tuotepaketti.

Kyselyyn pääset tästä linkistä: https://forms.office.com/e/j2yUpRBvdq

Viimeksi muokattu 30.1.2023