Oppilaanohjaus
Oppilaanohjauksessa käsiteltäviä aiheita ovat opiskelutaidot ja koulunkäynti, itsetuntemus, jatko-opintomahdollisuudet, ammattialat sekä työelämä.
Tällä sivulla
Kuvaus
Peruskoulun vuosiluokilla 1-6 oppilaanohjauksen päävastuu on luokanopettajalla. Luokilla 7-9 oppilaanohjaus on oma oppiaine, jonka opettajana toimii opinto-ohjaaja eli opo. Myös luokanvalvoja ja aineenopettajat ohjaavat oppilasta osana peruskoulun opetus- ja kasvatustehtävää. Kaikki oppilaat saavat tarvittaessa oppilaanohjauksen tuntien lisäksi neuvontaa ja ohjausta henkilökohtaisesti tai pienryhmissä. Lisäksi oppilaita ohjataan erilaisten tiedonhankintavälineiden sekä yhteiskunnan tarjoamien neuvonta- ja ohjauspalveluiden käytössä.
Oppilaanohjauksen rooli korostuu opiskelun nivelvaiheissa, esimerkiksi hakeuduttaessa peruskoulun jälkeisiin opintoihin. Opintojenohjaajaan voivat ottaa yhteyttä niin opiskelijat kuin huoltajatkin mieltä askarruttavissa kysymyksissä.
Perusopetuksen oppilailla on oikeus oppilaanohjaukseen.
Liittyvät palvelut
Palvelusta vastaa
Posion kunta
Viimeksi muokattu 30.12.2020