Haku

Kunnanjohtajan joulutervehdys

Jouluinen tervehdys, 

Vuosi on tulossa päätökseen. Yhdessä tekeminen on tänäkin vuonna korostunut kunnan toiminnassa.  

Yhteishenki kuuluu ja näkyy kaikessa; valtuuston kokouksissa, kuntalaisten ja yrittäjien kanssa, työpajoissa, koulun arjessa ja tapahtumissa. Muualta kuuluu, että yhteishenki näkyy myös ulospäin.  

Posiotiivisuutta on ilmassa – ennemmin ratkomme, kuin jätämme tekemättä. 

Meistä on tullut varsinainen tapahtumien Posio. Olemme kohdanneet lapsia, nuoria, eri ikäisiä kuntalaisia, mökkiläisiä ja yrittäjiä Muikkumarkkinoilla ja Posion yö- tapahtumassa. Muun muassa kirjastolla on järjestetty pitkin vuotta monenlaisia tilaisuuksia ja olemme päässeet iloitsemaan kulttuurista aktiivisten tekijöiden ansiosta.  

Kunnan verkkosivuilla oleva tapahtumakalenteri on täyttynyt urheilusta, musiikista, tanssista, teatterista ja muista vapaa-ajan tilaisuuksista. 

Posion kunnan alueella toimii paljon aktiivisia yrityksiä, järjestöjä ja yhteisöjä, jotka tuovat palveluita sekä eloa ja iloa kuntaamme.  

Koulutus on kaikille iästä ja ammatista riippumatta merkittävä keino kehittää omaa osaamista, ja kuntana mahdollistamme ja kehittämme erilaisia opintopolkuja myös tulevina vuosina myös yliopisto-opintoihin asti. 

Kulunut vuosi on ollut työntäyteinen ja haastavakin. Olemme tehneet väistömuuttoja ja joustaneet työtehtävien järjestelyissä. Erityisesti varhaiskasvatuksen väki on ponnistellut päiväkodin peruskorjauksen myötä.  

Näissä haastavissa olosuhteissa olemme kehittäneet kunnan palveluita yhteistyössä.  

Taajama-aluetta, kyliä ja raitteja on tehty viihtyisämmäksi. Pikkutorin jouluvalot tuovat valoa pimeimpään vuodenaikaan. 

Arvostan suuresti sitä, että Posion kunnassa jokainen otetaan mukaan. Kaikki saavat tarvitsemansa tuen. Opimme, kun teemme yhdessä. 

Haluamme tehdä Posiosta parhaan paikan asua, elää, kasvaa ja yrittää.  

Olemme kaikki tehneet yhdessä töitä Posion eteen, kuin Posio-puolue.  

On aika rauhoittua joulun viettoon ja katsoa kohti tulevaa vuotta. 

Kuuratiukujen välkähdysten ja taivaanleimujen alla vanhan vuoden latu erottuu enää vain, kun katsoo hieman ohi. Häipyy hämäräinen narske, jäävät uudet jäljet. (Posio, Koillismaan vesihelmi 2012) 

Kiitän kaikkia kuntalaisia, yrittäjiä, mökkiläisiä, matkailijoita, piipahtajia, kunnan työntekijöitä ja luottamushenkilöitä kuluneesta vuodesta ja toivotan kaikille rauhallista joulun aikaa ja onnellista uutta vuotta! 

– Pekka Jääskö, kunnanjohtaja

Viimeksi muokattu 20.12.2024