Rakennusvalvonta
Rakennustarkastaja on tavattavissa toimistolla yleensä maanantaisin. Asiointiin suositellaan ajanvarausta puh. 040 8012 265. Myös lupapäätöksen mukaiset katselmukset tilataan numerosta 040 8012 265.
Posion kunta on ottanut käyttöön sähköisen rakennusvalvonnan asiointipalvelun. Kaikki rakentamiseen liittyvät luvat käsitellään sähköisesti Lupapiste-palvelun kautta.
Paperisten rakennuslupa-asiakirjojen skannauksesta peritään taksan mukainen maksu.
Rakennusvalvonta on maankäyttö- ja rakennuslain määräämää viranomaistoimintaa. Rakennusvalvonnan mukaisella lupamenettelyllä varmistetaan, että rakennukset täyttävät lujuuden, turvallisuuden ja terveellisyyden vaatimukset. Lisäksi valvonta ohjaa kaavoituksen toteutumista niin että rakennukset soveltuvat ympäristöönsä ja ovat asemakaavan mukaisia. Lupien lisäksi rakennusvalvonta suorittaa niihin liittyviä tarkastuksia, antaa ohjeita ja neuvoo rakentajia.
Rakennusluvat käsitellään joustavasti ja nopeasti viranhaltijapäätöksinä, jolloin päätöksenteko ei ole sidottu kokouspäivämääriin. Mikäli hakija tarvitsee poikkeamisluvan, tulee varautua useamman kuukauden viiveeseen.
Rakennuslupapäätökset nähtävillä kunnan virallisella ilmoitustaululla 14 päivän ajan sekä posio.fi sivulla, julkiset kuulutukset.
Posion kunnan alueelle haettavat maa-ainesluvat käsittelee ja myöntää Kuusamon kaupungin yhdyskuntatekniikan lautakunnan alaisuudessa toimiva ympäristöjaosto. Kuusamon kaupunki, PL 9, 93601 Kuusamo. Puh. 040 860 8600.
Rakennusjärjestyksen uudistaminen
Posion kunta laittaa rakennusjärjestyksen uudistamisen vireille sekä asettaa osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville alla olevan kuulutuksen mukaisesti. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta on mahdollista jättää palautetta 17.1.2025 saakka.
Rakennusjärjestys
Rakennusvalvonnan taksat
Lisätietoja antavat
Viimeksi muokattu 17.12.2024