Haku

Vauvaraha ja maksuton varhaiskasvatus tulevat voimaan Posiolla vuoden 2023 alussa

Lapsi tekee palapeliä

Kuva: Janica Suominen

Posion kunnanhallitus on päättänyt 10.11.2022 kokouksessaan ottaa vauvarahan käyttöön vuoden 2023 alusta. Aloite tuli keskustan valtuustoryhmältä.

Jokaiselle kunnassa syntyvälle maksetaan 1 000 euroa ja tämän lisäksi myös kahtena seuraavana vuonna 500 euroa kumpanakin.

Hyväksytty aloite on osa Posion kuntastrategiaa, johon kuuluu Perheiden Posio -tavoite. Tavoitteeseen liittyy myös Posion kunnan hyvinvointilautakunnan päätös maksuttomasta varhaiskasvatuksesta ja aamu- ja iltapäivätoiminnasta vuoden 2023 alusta lähtien.

Toimenpiteet ovat voimassa ainakin nykyisen valtuustokauden eli vuodet 2024 ja 2025.

Viimeksi muokattu 28.11.2022